Tilannekuva

Koronavirus (COVID-19) 

Kiinassa havaittiin joulukuussa 2019 keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttajaksi todettiin uusi, aiemmin tuntematon koronavirus, SARS-CoV-2.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi 11.3.2020.

Suomessa koronavirustilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Kansallisesti koronavirusepidemia on jatkanut hidastumistaan. Tapausmäärät ovat laskeneet merkittävästi jo yli kuukauden ajan.

Euroopassa (WHO Eurooppa-alue) on todettu yhteensä yli 2,5 miljoonaa koronavirustapausta ja yli 194 000 tautiin liittyvää kuolemaa. Monet Euroopan maat ovat käynnistäneet epidemian vuoksi asetettujen rajoitusten asteittaisen purkamisen.

Uusi koronavirus aiheuttaa äkillisen hengitystieinfektion. Taudinkuvaan on kuulunut kuumetta, yskää, hengenahdistusta, lihaskipua, väsymystä, kurkkukipua ja päänsärkyä. Myös ripulia ja pahoinvointia on esiintynyt. Taudin itämisajaksi on arvioitu 1–14 päivää, keskimäärin noin 4–5 päivää. Itämisajaksi kutsutaan aikaa tartunnasta ensioireiden alkuun.