Koronavirusta Kymenlaaksossa edelleen melko runsaasti

Kategoriat
Tiedotteet Päivitetty 21.12.2022 klo 14:08

Joulun aikana on syytä tavata etenkin iäkkäitä sukulaisia vain terveenä.

Koronatartuntoja esiintyy edelleen Kymenlaaksossa melko runsaasti. Terveydenhuollon koronatesteissä on viikolla 50 todettu 618 uutta koronavirustapausta, mikä on hieman vähemmän kuin edellisellä viikolla.

Sairaalahoidossa on 19 potilasta, joilla on koronavirustartunta. Koronavirustartunnat näkyvät myös päivystyksissä niin Kouvolassa kuin Kotkassakin. Ratamokeskuksen ja Kymenlaakson keskussairaalan päivystykset ovat olleet alkuviikosta ruuhkaisia, mutta covid on ruuhkien syynä vain osittain. Tällä hetkellä päivystyksen ja sairaalahoidon tarvetta aiheuttavat covidin lisäksi muun muassa influenssa ja RS-virus. Päivystyksissä on hoidettu kaiken kaikkiaan paljon ikääntyneitä henkilöitä.

– Jouluna on syytä kiinnittää huomiota siihen, että infektio-oireisena ei osallistu sukujuhliin ja muihin tapaamisiin, ettei tartuta muita. Erityisesti iäkkäitä henkilöitä on syytä suojella infektiotartunnoilta, hallintoylilääkäri Kari Kristeri toteaa.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehottaa huomioimaan hengitystieinfektioiden ehkäisyn myös jouluna ja uutena vuotena, tiedote on luettavissa täältä:
Huomioi hengitystieinfektioiden ehkäisy myös jouluna ja uutena vuotena – THL päivitti koronaohjeistuksiaan – Tiedote – THL

Kotkassa koronanäytteenottopiste vaihtuu

Kymenlaaksolaisille muistutetaan, että perusterveiden henkilöiden ei tarvitse ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon eikä hakeutua terveydenhuollon koronavirustestiin, jos oireet ovat lieviä ja yleistila on hyvä. Koronanäytteenottopisteet ovat suljettuna 24.12. ja 25.12.2022.

Kotkassa koronanäytteenottopisteen paikka muuttuu vuoden alussa. Uusi paikka on 2.1.2023 alkaen osoitteessa Korkeavuorenkatu 11 (Laulumiesten talo). Näytteenottopiste ei ole drive in -piste kuten linja-autoasemalla.

Kymenlaakson kunnissa koronavirustartunnat aiheuttavat edelleen jonkin verran sairauspoissaoloja, mutta tämä ei aiheuta muutoksia kuntien palveluihin.

Kymenlaakson alueellisessa koronakoordinaatioryhmässä todettiin tänään, ettei säännöllisille kokouksille ole enää tarvetta, mutta ryhmä voidaan tarvittaessa kutsua koolle.